Lyhyestä virsi kaunis

Paska olo. En oo itekkään täysin varma et miks. Jos jotakuta ystävää kiinnostaa, saa puhua ja silleen.
Eipä täs muuta. Öitä vaan kaikille...

Miksi minä?

Mulla on huono olo. Enpä mä oikeestaan minkään muun takia kirjottelekaan.

Luokkakaverit on syrjiviä, mun sanomisia ja tekemisiä "dissataan" aina kun on vähänkin mahdollista. Harva puhuu mulle vapaaehtoisesti, melkeen kukaan ei suostu istumaan mun lähellänikään missään. Enkun luokassa oon ainoa joka istuu yksin. Jopa eräs meidän luokan toinen kiusattu on saanut vierustoverin. Mun vierestä siirrettiin pulpetti pois. Miten vaan, saanpahan keskittyä olennaiseen. Harmittaa vain kuulla muiden naurua ja tietää, että mä en voi osallistua muiden keskenäiseen nauruun. Ryhmällä, jota mä pidän itselleni ehkä tärkeimpänä, eli isosryhmällä, on omat keskustelunsa WhatsAppissa, minne mua ei edes harkita mukaan. Nuokuissa kaikilla on omat juttunsa. Ja sit oon minä; väliinputoaja, johon kukaan ei kiinnitä erityisemmin huomiota. Kun puhun jollekulle, niin se joku jossain vaiheessa kysyy, että kenelle mä puhun. Koska en jaksa riidellä kenenkään kanssa, sanon, että puhun itselleni...

En mä haluis olla erilainen, en erityinen, en varsinkaan tällä tavalla. Miksei mua hyväksytä?

The story of my life... :|

Mua surettaa nähdä ykskään suuteleva pariskunta. Mun luokalla oleva, joku koulun pihalla halaileva, äiti & isä jne... Mut se varmaan kuuluu asiaan..

Mun täytyy varmaan ottaa takaisin se rooli, mikä mulla oli ennen mun "sosiaalista" elämää, eli se yksinäinen hikari, joka ei puhu kenellekkään, vaan keskittyy kouluun. Sillä sais kymppejä, mut sosiaalisuus on mulle paljon numeroita tärkeämpää...

Ja ihmiset tuntuu myös valehtelevan mulle niin usein..

Ekassa postauksessani kerroin, että mulla on hallitsemattomia patoutumia. Minä kirjojen ystävänä luonnehtisin niitä yhtenä hirviönä, joka asuu mun sisällä. Sitä voi pitää häkissä, mutta se myös satunnaisesti pääsee häkistä ulos, kun häkki on heikko.

Eron jälkeen mun elämän valoisuus väheni suuresti. Kaikki paha iski takaisin muhun, tunnen joka pahan sanan kuin viillon suoraan lihaan. Häkki mun sisäisen hirviön ympärillä murtuu vähitellen. Mä pystyin perjantaina koulussa melkein tuntemaan kuinka se takoi mua sisältä päin, heti parin ikävän sanan jälkeen.

Entä jos mä en osaakkaan enää hillitä itseäni? Jos se pääsee vapaaksi?

Tiia oli ainoa joka sai mut unohtamaan sen hirviön. Sitä ei ollut kun Tiia oli mun kanssa.

Now it's coming back.

With vengeance.

Ystäväni, jos/kun luette tämän, laittakaa viestiä että luitte. Puhukaa mulle, kysykää, auttakaa.